Minulle on kävellyt aika paljon äitejä hoitohuoneen ovesta sisään, jotka sanovat: ”Tämä vauva itkee koko ajan. Ihan koko ajan, enkä tiedä miksi. Lääkäreiden mielestä siihen ei ole mitään syytä, vauva on kunnossa.” Äidit ovat aika väsyneitä, todella huolissaan pikkuisistaan ja syvällä omassa riittämättömyydessään, kun eivät tiedä miten helpottaa vauvan oloa.

Tiesittekö, että vauvat itkevät usein vaikeaa synnytyskokemustaan? Tai he itkevät äitiensä itkemättömiä itkuja. Ja kyllä on tottakai paljon, ihan liikaa vauvoja jotka itkevät kipujaan ja huonoa oloaan, joka johtuu ihan muista syistä. Tässä kirjoituksessa pohdin kuitenkin noita ensin mainittuja asioita.

Ihan hiljattain on pulpahdellut pinnalle paljon kirjoituksia, joissa on käsitelty tätä samaa asiaa. Nykyään on herätty myös pohtimaan sitä, siirtyvätkö käsittelemättömät tunnekokemukset sukupolvelta toiselle? Olen itse tullut siihen tulokseen, että olisi hieman vanhanaikaista uskoa enää mitään muuta. Tiedetään jo, että syntyvällä vauvalla on mahdollisuus periä vanhemmiltaan tietynlaisia fyysisiä ja psyykkisiä ominaisuuksia, alttiutta vaikkapa suvussa olevaan diabetekseen tai verenpainetautiin, psyykkisiin sairauksiin ynnä muihin suvussa kulkeviin piirteisiin. Miksi eivät siis tunnekokemukset voisi periytyä?

Sain yhden vahvistuksen tähän, kun luonani kävi eräs äiti pienen tyttövauvansa kanssa. Hänellä oli mukanaan myös oma äitinsä. Jutellessamme kävi ilmi, että tässä suvussa kulki mukana vaikea syntymätrauma jo neljännessä polvessa äidiltä tyttärelle. Kaikki tyttäret olivat syntyneet maailmaan niin, että äidit olivat menettäneet runsaasti verta joka synnytyksessä ja vauvojen syntymät olivat olleet äärimmäisen kivuliaita äideille ja vaikeita vauvoille. Näille samoille isoäideille oli syntynyt myös poikavauvoja, joiden syntymät olivat menneet ilman draamaa. Sattumaa? Ehkä niin, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että tämä syntymätrauma oli siirtynyt äidiltä tyttärelle jo neljässä polvessa.

Tällaiseen syntymään voi liittyä paljon pelkoja, jotka saattavat ottaa ihmisestä riippuen vaikka minkälaisia muotoja hänen kasvaessaan. Tässä on linkki mielestäni erittäin hyvään tekstiin, joka on kirjoitettu syntymätraumoista http://hidastaelamaa.fi/2014/08/terveys-ja-tunteet-uusi-alku/

Sukupolvien perimää on tutkinut myös Antti Pietiäinen tehdessään hoito- ja tutkimustyötä modernin- sekä psykologisen vyöhyketerapian parissa. Hän on kirjoittanut aiheesta myös kirjan Tunne antitunne perimä. Johdatus tunteiden dynamiikkaan. Voit tutustua Antin näkemykseen aiheesta, aloittaen vaikka täältä http://www.kairon.fi/kairon/opettajat

Lohdullista ja ihanaa tässä on se, että tähän ei tarvitse uskoa, tätä ei tarvitse ymmärtää eikä tätä tarvitse järkeistää. Tärkeintä on se, että jos on olemassa vaiva niin siihen on yleensä olemassa myös ratkaisu. Joskus ratkaisua joutuu etsimään pitkään ja hartaasti, jopa niin pitkään, että unohtuu jo alkuperäinen syy tutkimusmatkalleen.. ja silloin se matka saattaakin olla ratkaisu. Jotkut ihmiset ilmoittavat minulle jo ovelta, ennen kuin astuvat sisään hoitohuoneelle, että he eivät usko ollenkaan siihen mitä minä teen, mutta päättivät nyt tulla kokeilemaan, kun mikään muu ei auta.

Syntymätraumoista, joita kannamme hyvinvointiamme tukkivina tunnekokemuksina kehollamme on mahdollista päästä eroon myös aikuisena. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Eikä sitä koskaan tiedä, jos hyvä olo lisääntyisi ratkaisevasti ihan muutenkin itseään hoidettaessa. Näin käy aika usein. Itse suosittelen lämpimästi modernia- ja psykologista vyöhyketerapiaa, kranio-sakraaliterapiaa sekä osteopatiaa kaikille ihmisille maailmassa edes kerran elämässään. Traumoja tai ei.