”Miksi hyville ihmisille tapahtuu pahoja asioita.” Olen kuullut tuon kysymyksen todella monta kertaa, eikä minulla ole siihen kovin hyvää vastausta. Olen pohtinut tuota tematiikkaa aika paljon ja tässä on pohdintani tämän hetken tulos: Se, että hyville ihmisille tapahtuu pahoja asioita, ei kosketa pelkästään hyviä ihmisiä. Se koskettaa myös kaikkia niitä ihmisiä, jotka rakastavat näitä kovia kokeneita ja välillä ihan heille tuiki tuntemattomiakin ihmisiä. Monet kohulehtien revittelemät kauhutarinat koskettavat jopa tuhansia, parhaillaan miljoonia ihmisiä. Miksi kauheuksia sitten tapahtuu? En tiedä, mutta luulen, että niiden yksi tarkoitus on repiä meidän ihmisten sydämiä auki myötätuntoon ja rakkauteen. Lisäksi ne opettavat meille anteeksiantoa, armahdusta ja lempeyttä itseämme ja muita kohtaan. Ne antavat meille myös tilaisuuden auttaa. Auttaa sillä tavalla, joka on auttajalle luontaisin tapa näyttää, että välittää. On rankkaa seisoa vieressä ja pitää toisesta kiinni, kun elämä satuttaa häntä todella pahasti. Tällaisina hetkinä ei kuitenkaan haluaisi olla missään muualla kuin juuri siinä missä on. Pitämässä kiinni niin kauan kuin on tarpeen.

Kun katson taaksepäin omaa elämääni niin huomaan saman kaavan toistuvan useasti. Ensin jotain oppiläksyä tarjotaan pari kertaa hyvällä kauniissa paketissa ja jos en ota tärkeää opetusta vastaan niin pian se tuodaan eteeni vähän ikävämmässä muodossa ja rumasti paketoituna. Minun on esimerkiksi ollut hyvin vaikea sanoa työelämässä ei. Sitä on testattu moneen kertaan tarjoamalla enemmän hommia kireämmällä aikataululla johon minä olen tietysti suostunut. Sitten sama toistui ja toistui vähän tiukemmassa hihnassa ja minä tein mitä pyydettiin, vaikka se vähän kaiversi. Lopulta petti hetkellisesti selkä. Menin silti töihin ja tein kaiken vielä kovemmin, ettei päästäisi sanomaan selästä. Hmm. Ymmärrätte varmaan mihin pyrin.

Meille annetaan monesti useitakin mahdollisuuksia sanoa Ei, oppia uusia asioita, kärsivällisyyttä, lempeyttä, rakkautta tai mitä kukakin meistä on tullut tänne oppimaan - ihan hyvällä. Me kuitenkin järjestelmällisesti kieltäydymme siitä, pidämme oman päämme ja jatkamme kuten aina ennenkin.  Jossain kohtaa se oppi sitten taotaan päähämme ja se sattuu. Usein se osuu sinne, mikä parhaiten saa meidät pysähtymään: Joltain viedään jalat alta, toinen kaatuu migreenissä sänkyyn, kolmas saa yllättävän atooppisen ihottuma kohtauksen, neljäs makaa burn outissa kotisohvalla ja viides saa yllättäen potkut työpaikastaan ja vielä puoliso pistää lusikat jakoon. Sitten tulee pudotus. Jos tässä vaiheessa uskaltaa päästää irti ja antaa itsensä tippua, nauttia ilmalennosta ja luottaa turvaverkkoon niin se kyllä tulee. Minulle turvaverkko on aina ilmestynyt, ihan joka kerta. Luottamus on henkilökohtainen asia ja meiltä pyydetään luottamusta aina siihen ihan kaikista vaikeimpaan tilanteeseen. Eihän siinä muuten olisi mitään jujua.

Selkä asian kanssa kävi lopulta niin, että irtisanouduin vailla tietoa tulevasta. Päätin ottaa vauhtia ja hypätä. Löysin heti erittäin mielenkiintoisen työpaikan, tulin vihdoin raskaaksi neljän vuoden yrittämisen jälkeen. Irtisanouduin taas, sillä halusin keskittyä tähän ihmeeseen – meille oli tulossa vauva! Riemuni kasvoi, sillä saimme vielä kaksi lasta. Kaiken tämän keskellä väsyin pahasti, kouluttauduin ihan uusiin juttuihin, perustin yrityksen ja tässä sitä taas ollaan. Ja selkä on kunnossa, mitä nyt vähän aina oikuttelee just ennen uutta hyppyä. Näin lyhykäisesti olen onnellisempi kuin koskaan ja jatkuvassa ilmalennossa. Uskaltaisitko sinä päästää irti, edes ihan vähän vain?